Syksy saapuu

Lehdet kellastuu, tippuvat ja tuulen mukana lehdet liitelevät pitkin tienpientaroita. Syksy saapuu hiljalleen. Monta päivää on mennyt sisällä istuessa ja tuijotettua ulos ikkunasta ulkona mylläävää sadetta. En ole niin syksyn ystävä, muuta kuin rakastan ruska-aikaa. Muuten syksyllä on vilpoista, märkää ja synkkää. Kohta saa alkaa kaivamaan paksumpia vaatteita esiin ja pian se alkaa se kerrospukeutuminen kun talvikin saapuu. Ainoana plussana mitä eniten tämän vuoden lopulta odotan on pojan synttärit. Edelleen tuntuu että stressaan niitä vaikka sinne on vielä aikaa. Alustavasti olen kaiken jo suunnitellut valmiiksi, eri asia saankototeutettua ninkuin sunnitellut. Aika näyttää. Yhtenä plussana mitä on voinut tehdä ajankuluksi sisällä sateisella päivällä pojan kanssa leikkimisen lisäksi, niin olen vähän pientä kotijumppaa harrastanut. Pitäähän se väliin keretä vähän punttaamaan niin kroppa pysyy hyvässä kunnossa! Ulos kyllä haluttaisi lenkkeileen, mut nää sateet masentaa ja on vähän esteenä. Ei sitä viitsi itseään ja varsinkaan poikaa lähtee turhaan kasteleen. Kovaa vauhtia tää meän pienimies kasvaa. Kävelee jo niin hyvin tuolla sen taaperolla eteenpäin. Seisoo ilman tukeakin, mutta vielä ei ole uskaltanut ottaa askelia, mutta kyllä sekin päivä vielä tulee. Kiire ei ole sillä tän perässä on nyt jo hankala pysyy ja seurata ettei mitään tuhoa saa aikaseksi. Ajatella että kohta siitä on jo vuosi kun sain tuon pikku vauhtipiipertajän ensimmäistä kertaa syliin ja sain kutsua itseäni äidiksi. Aika menee todellakin liian äkkiä. En vaihtaisi päivääkään pois. Kuvia on tullut otettua liiaksikkin asti että kovalevy huutaa jo apua kun tila alkaa oleen vähissä. Mutta mahdollisimman paljon tahdon muistoja taltioida kuviinkin niin on mukava vuosien päästä sitten niitä katsoa ja muistella. Ahkerasti olen myös tuota vauvakirjaa täytellyt ja kuvia lisänyt sinnekkin. Saapahan poitsu isompana sit sitä

lueskella. Monet kyselleet että koska menen takaisin töihin? Minulla ei ole kiire vielä, sillä tahdon viettää mahdollisimman pitkään aikaa pojan kanssa kun siihen on mahdollisuus. Niin vähän aikaa lapset on kuitenkin pieniä. Töitä kerkeää tehdä myöhemminkin. Paljon ollaan perheen kesken touhuttu aina kun on mahdollista. Pepekin on päässyt useamman kerran jo käymään mökilläkin. Kunhan tässä taas on vapaata molemminpuolin niin mikä sen virkistävämpää kuin lähteä käveleen mettään, nauttimaan maisemista, paisteleen makkaraa ja vain olla. On se sellainen stressin poistaja kun pääsee luonnon keskelle. Vaikka rauhallisella paikalla asutaankin niin metsässä viihtyy aina. Siellä mieli lepää. Tanssikurssitkin alkaisi nyt syksympänä ja ollaan mietitty jos jatkettaisi niitä. Toisin käydään tutustumassa simon kursseihin ja vetäjiin. Jos on mielusia niin kurssit jatkuu sitten tällä paikkakunnalla. Ikävä tulee kylläKaarinan ja Pasin opetuksia, mutta se on aina se kulkeminen kun matkaa tulee huomattavasti enemmän. No on ollut hyvät opettajat niin siitä on sitten hyvä jatkaa. 

-Janita-